Tähtivieras Teresa Töntsi RIISA: 8 kuukautta – yli 10 000 asiakasta, 30 kansallisuudesta

RIISAn mittavan peruskorjauksen ja 2015 valmistuneen Pyhyyden portailla -näyttelyuudistuksen tavoitteena oli ai­kaan­saada elämyksellinen, monimuotoinen, alati muuttuva ja saavutettava museoympäristö. Päänäyttelyn lisäksi museokokemusta täydentävät vaihtuvat näyttelyt, Monitoimitila Mosaiikki ja museokauppa Pikku-Bysantti. Tavoitteessa onnistuttiin: Ensimmäisten kahdeksan avoinnaolokuukauden aikana RIISAssa vieraili yli 10 000 asiakasta 30 eri kansallisuudesta. Uskonnot ovat keskeinen osa ihmisen elämää ja identiteettiä kaikkialla maailmassa. […]

TÄHTIVIERAS Merja Heiskanen: Odottamattomia kohtaamisia – aikatasot risteävät rännikadulla

Nyt kohtaat Käsityökadulla yli sata vuotta sitten eläneitä kuopiolaisia nykyihmisten lisäksi: Souranderin pojat polkevat kolmipyöräiselleen. Kulkuri Paavo Hyvärinen on pysähtynyt katselemaan maailman menoa ja herrasmiehet näyttävät ottavan mittaa toisistaan sanan säilän käytössä ihan niin kuin tänäkin päivänä. Kuopion keskustan erityispiirre on rännikatujen verkosto. Siellä kaupunkilaiset tapaavat tuttujaan ja juttu luistaa. Siellä kohtaavat myös matkailijat kuopiolaisen […]

TÄHTIVIERAS Aku Jaakkola: Elokuvateatteriprojekti Rovaniemellä

Bio Rex Cinemas modernisoi ja laajentaa elokuvateatteri Maximin Rovaniemellä yhteistyössä Partanen & Lamusuo Oy:n kanssa. Yli 25 vuotta vanha elokuvateatteri Maxim on tullut tiensä päähän nykyisessä muodossaan. Elokuvateatterin tekniset vaatimukset sekä ohjelmiston laajentuminen digitalisaation myötä ovat muuttaneet toimintaa viime vuosina. Elokuvateatterin vanhat kaksi salia modernisoidaan täydellisesti ja lisäksi rakennetaan kolme uutta salia sekä uusi myymälätila. […]

TÄHTIVIERAS Laura Lampinen: Tieteen ja taiteen yhteissoittoa Oulun taidemuseossa 24.1.–15.3.2015

Oulun taidemuseossa avautuu tammikuussa Checkpoint Leonardo -näyttely, joka tutkii tieteen ja taiteen vuorovaikutusta. Moni-ilmeisissä ja moniaistisissa teoksissa tutkitaan mm. fysiikan, kemian ja biologian ilmiöitä, mekaniikkaa, äänimaailmaa ja ihmisen suhdetta ympäristöönsä. Mukana 16 taiteilijan yhteisnäyttelyssä on esimerkiksi orgaanisin materiaalein toteutettuja ja kemiallisesti reagoivia teoksia, jotka elävät ja muuttuvat näyttelyn aikana. Taidemuseon pimeässä Tasku-näyttelytilassa yleisö pääsee sukeltamaan […]

TÄHTIVIERAS Kirsi Pitkänen: Taidetta sairaalaan -seminaari

Seminaarissa esitellään prosenttiperiaatteen mahdollisuuksia rakennetussa ympäristössä keskittyen erityisesti integroituihin taideteoksiin ja niiden mahdollisuuksiin. Parhaimmillaan taiteilija toimii rakennushankkeissa yhtenä asiantuntijana ja tiimin jäsenenä yhteistyössä arkkitehdin, rakennuttajan, sisustusarkkitehdin ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Seminaarin tarkoituksena on käsitellä asiaa mahdollisimman monesta eri näkökulmasta. Puhujina ovat mm. kuvataiteilija-arkkitehtipariskunta Jaana Partanen & Heikki Lamusuo sekä Turun T-sairaalan koordinaattori Matti Tainio. Partanen […]

TÄHTIVIERAS Markus Heiskanen: Linnansaaren kansallispuiston portille rakennetaan ennennäkemätöntä järvikylpylää

Lomakeskus Järvisydän Rantasalmella on aloittanut merkittävän investointiohjelman, joka käsittää Elämyshotellin ja järvikylpylä DaySpan. Hankkeen kokonaiskustannus on 7 milj. €. DaySpan suunnitelijaksi on valittu Partanen & Lamunsuo Oy, joka on ansioituneesti toteuttanut tilaajan toiveiden mukaisesti hyvin ainutlaatuisen ja kokonaiselämyksellisen kylpyläsuunnitelman. DaySpan kantava ajatus on ikiaikaisen jylhän kalliomuodostelman läsnäolo sisätiloissa sekä järviluonnon kokeminen erilaisten hoitojen, saunojen ja […]

TÄHTIVIERAS Anna Vepsä: Jalalla koreasti taidemuseossa

Jaana Partasen näyttely Mielen alkemiaa – Matrix Layer on tuonut Kuopion taidemuseon kävijöille paitsi tuulahduksen 3D-maailmasta, myös mahdollisuuden olla teoksessa mukana. Sensorit, jotka huomaavat näyttelytilaan saapuvan ihmisen, kaappaavat hänet mukaan seinälle heijastuvaan fraktaalimaailmaan. Tämä on tuonut muassaan ilmiön, joka on taidemuseon henkilökunnalle varsin uusi ja yllättävä: ihmisiä bongataan tanssimassa näyttelytilan väljässä kohdassa. Partasen näyttely kutkuttaa […]

TÄHTIVIERAILIJA Jouni Tossavainen: Runopaasista Runebergin päivänä

Vanhempieni hautakiveen oli vaikea sovittaa muita kuin yksinkertaisia ja selkeästi tulkittavia merkkejä. Runopaaden neljä sivua, neljä kivitaulua, ahdistivat, kehys oli tiukka ja kirjaimet painavia kuin papin nuotti. Ennen oli helppo tuhlata paperia, vaan raavipa samat bitit mustaan graniittiin ‒ tosin en minä niitä raapinutkaan, vaan Kaavin Kiven tietokone. Lopulta luotin kokeilussani kokemusperäiseen luontooni: kiveen, puuhun, […]

TÄHTIVIERAILIJA Juhani Kuosmanen: ”Hän jo odottaa sinua…

Tanssiharrastukseen kuuluu paljettien kimallusta, ripaus glamouria ja sopivasti vanhaa perinnettä. Toki siihen kuuluu myös hyvä musiikki ja mukava yhdessä olo. Jos jo harjoitusympäristö sisältää ja mahdollistaa jotakin noista, niin kaikki on lähes täydellistä. Suomen Tanssistudiot Oy:n PalatsiStudiot Kuopion keskustassa ovat tanssin harrastajien näkökulmasta lähellä tuota täydellisyyttä: Sopivasti kristallikruunujen välkehtimistä aulasalin katossa, kullan ja hopean värejä […]

TÄHTIVIERAILIJA Heidi Salonen: Sairaalatiloilla on vaikutusta hyvinvointiimme

Hyvin suunniteltu ja toteutettu laadukas sisäympäristö tukee ja edistävää terveyttämme ja hyvinvointiamme. Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että erityisesti hyvin suunnitelluilla ja toteutetuilla tilaratkaisuilla, pintamateriaaleilla, akustiikalla, ilmanvaihdolla, valaistuksella, lämpöoloilla ja näkymillä luontoon on suuri positiivinen merkitys tilojen käyttäjille. Hyvinvointipalvelutilojen − kuten sairaaloiden − tilojen suunnittelu on hyvin haastavaa. Tilojen suunnittelussa täytyy huomioida tilojen erilaiset käyttäjäryhmät ja […]