Pala kauneinta itäistä Suomea – kevätretki

Pa-La-tiimin virallinen kesäaika alkoi intensiivisellä excursiolla. Pakkasimme itsemme ja matkatavaramme tilauslinja-autoon ja suuntasimme etelänlomalle. Ja sitähän se todellakin oli: merta, ylensyöntiä, minuuttiaikataulu ja aurinkoakin. Automatkat kohteisiin menivät kuin siivillä pureutuessamme kehityshankkeisiin. Paikan päällä Kotkassa, Lappeenrannassa, Punkaharjulla ja Savonlinnassa tutustuimme tuleviin, oleviin ja toteutettuihin suunnittelukohteisiin. Merikeskus Vellamossa ehdimme toteuttamamme näyttelyn lisäksi tutustumaan merimuseoon ja kipuamaan rakennuksen […]

TÄHTIVIERAS Satu Kaleva: Tilojen ja tilasuunnittelun eri ulottuvuuksia etsimässä

Arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun pariin minua on vetänyt kiinnostus siitä, millä tavalla tila ja ihminen vuorovaikuttavat keskenään. Uskon, että ihmistä ja ympäristöä koskevien erilaisten näkökulmien yhdistäminen rikastuttaa ja avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia tilasuunnittelulle. Arkkitehtuurin teorian piirissä on viime aikoina keskusteltu esimerkiksi siitä, minkälaisia mahdollisuuksia ja kehittymispotentiaalia rakennettu ympäristö meille tarjoaa, tai jättää tarjoamatta. Inhimillinen todellisuus on moniulotteinen […]

Arkkitehtuuri, taide ja muotoilu sairaalasuunnittelussa

Partanen & Lamusuo Oy:n sairaalasuunnittelu alkoi vuonna 2000 eli noin kuusitoista vuotta sitten. Tuolloin parivuotias tyttäremme joutui Kuopion yliopistolliseen sairaalaan viikoksi. Yövyimme mieheni arkkitehti Heikki Lamusuon kanssa hänen luonaan huolen täyttämiä öitä. Tilanteen ratkettua lopulta parhain päin ja pelkällä säikähdyksellä, tulimme purkaneeksi kokemuksiamme sairaalassa oleskelusta ja olimme päätyneet moniin yhtäläisiin syy ja seuraus -kokemuksiin tilanteen […]

Taiteen työllistävä vaikutus – sairaalahankkeissakin

On ilo olla mukana hankkeessa, joka työllistää ainakin 7 taitavaa taiteilijaa hetkeksi. Lappeenrannan sairaalan, Eksoten puolelta hanketta on valmisteltu pitkään ja ansiokkaasti, hankittu rahoitusta ja myötämielisyyttä asialle. Me tulevan K-sairaalan julkisten tilojen suunnittelijat teimme Taiteen kaavan uudisrakennukselle, jossa kartoitimme mahdollisia taiteen paikkoja ja siitä koituvia kustannuksia. Paikallinen ansioitunut asiantuntijaryhmä: läänintaiteilija Outi Turpeinen, Etelä-Karjalan taidemuseon amanuenssi […]

Eksoten K-sairaala toteutuu sittenkin

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) valtuusto päätti pitkän prosessin jälkeen kokouksessaan 12.2.2015 hyväksyä hallituksensa esityksen, eli suunnitelman uudesta päivystys- ja vuodeosastorakennuksesta Eksoten keskussairaalan yhteyteen. Rakennushankkeen on määrä toteutua vuosien 2015–2018 aikana. Studiollemme tämä tietää työntäyteisiä lähikuukausia, sillä vastaamme yhdessä Arkkitehtuuritoimisto Ovaskainen Oy:n kanssa kohteen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta. Tällä hetkellä työstämme kohteen lopullisia tilaratkaisuja, sovitamme erikoissuunnittelua kokonaisuuteen […]