Partanen & Lamusuo Oy suunnittelee parhaillaan Suomen luontokeskus Haltiassa avautuvaa yllätyksellistä Suomi100 -juhlanäyttelyä Luonto 2.17 yhdessä Haltian tiimin kanssa, joka päivittää nuorten omat luontokokemukset tähän aikaan ja vuosisadalle. Osana Suomi100 -juhlavuoden näyttelyä jokainen Suomen 40 kansallispuistosta saa oman, 12–18-vuotiaan kumminsa, nimikkeellä ParkM8 (”parkmeit”, ”(kansallis)puistokaveri”). ParkM8 kummit valitaan kansallisella haulla. Ensimmäinen hakukierros päättyi vuoden 2016 lopussa, […]
Partanen & Lamusuo Oy:n sairaalasuunnittelu alkoi vuonna 2000 eli noin kuusitoista vuotta sitten. Tuolloin parivuotias tyttäremme joutui Kuopion yliopistolliseen sairaalaan viikoksi. Yövyimme mieheni arkkitehti Heikki Lamusuon kanssa hänen luonaan huolen täyttämiä öitä. Tilanteen ratkettua lopulta parhain päin ja pelkällä säikähdyksellä, tulimme purkaneeksi kokemuksiamme sairaalassa oleskelusta ja olimme päätyneet moniin yhtäläisiin syy ja seuraus -kokemuksiin tilanteen […]
Lähellä Linnasaaren kansallispuistoa Rantasalmella keskellä kauniita järvimaisemia valmistuu parhaillaan osaksi kallioon louhittu kylpylä. Tämän elämyksellisen ja ainutlaatuisen kylpylän on suunnitellut Partanen & Lamusuo Oy. Valmistuttuaan se käsittää 600 m2 allastilaa ja kahdeksan saunaa. Ekologinen kylpylä lämpenee järvilämmöllä ja aurinkoenergialla. Materiaalit ovat luonnonläheisiä: luonnonkiveä ja puuosat 500 vuotta vanhaa uppotukkia, joilla tavoitellaan aitoa, ajatonta ja mystistä […]
Suomessa on tulevana juhlavuotena kunnioitettavasti 40 kansallispuistoa, joihin jokaiseen haetaan nyt nuorisokummia eli ParkM8:iä. ParkM8 haku on käynnissä osoitteessa: www.haltia.com/fi/ajankohtaista/ajankohtaista/sinustako-parkm8-kummi Jos siis olet tai tiedät jonkun huipputyypin iältään 12-18, kannattaa vinkata, sillä haku päättyy tämän vuoden loppuun. Ja valituille on tiedossa taatusti ikimuistoinen kokemus! Partanen & Lamusuo Oy vastaa Suomen Luontokeskus Haltian 100 v. juhlanäyttelystä: […]
Mikään ei ole pysyvämpää kuin jatkuva muutos. Onneksi hyväksi havaitut esteettiset asiat säilyvät myös muutostilanteissa. Näin kävi onneksemme myös suunnittelemamme PalatsiStudioiden kohdalla Kuopiossa. Kristallikruunut, hopeiset ja punaiset verhot, kultaiset pilarit, akustoiva katto punaisine palkkeineen, kaunis kierreporras, tilaa laajentavat peilit sekä tilajaot niin julkisissa tiloissa kuin taustalla, ovat vain saaneet uuden elämän tanssiin painottuneen PalatsiStudion muuttuessa […]
Partanen & Lamusuo Oy:n uutiskirje ilmestyy noin kaksi kertaa vuodessa. Pääset lukemaan uutiset tästä. Jos kiinnostuit uutisista voit tilata uutiskirjeen itsellesi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: office@pa-la.fi.
…on myös sitä, että tuomarit ja oikeuden palvelijat saavat lisää luovia tiloja Kuopiossa. Arkkitehti Castrénin suunnittelemien ja suojeltujen rakennusten listalle tulevien komeiden rakennusten sisustat on tuotu tähän päivään unohtamatta menneen ajan henkeä ja värimaailmoja. Katolle on rakentunut kultainen uudisrakennus Pilleri, joka ravitsee kansalaisia oikeuslaitoksen periaatteilla: OIKEUS, KOHTUUS, TASA-ARVO. Pontta näille sanoille antaa lisäksi Minna Canthin […]
Partanen & Lamusuo Oy osallistui Finpron järjestämään 2017 Astanan maailmannäyttelyn Suomen paviljongin näyttelysuunnittelu kilpailuun. Tällainen oli ideamme: Suomen paviljongin tunnistaa jo kaukaa; suuri joukko ihmisiä parveilee lasiseinien edustalla katsellen ihastuksissaan sisälle. Tuulivoimalan pienoismallin potkurit taipuvat moneen tanssitaiteilijan käsissä. Tämä näyttely on pakko nähdä! Mitä sisällä on? Se ei selviä kuin astumalla sisään! Lasiset ovet Atrium-pihalta […]
Kuopiossa juhlistettiin KYSin peruskorjauksen 1 vaiheen harjannostajaisia hilpeissä tunnelmissa. Vieraat pääsivät heti alkajaisiksi työmaakierrokselle. Se oli erittäin mielenkiintoista varsinkin tällaiselle, joka ei tiloihin vielä ollut päässyt kurkistamaan. Kokonaisuudessaan projekti on valtava, peruskorjattavia tiloja on noin 18 600 m2, mutta ainakin toissa perjantaina tilanne näytti erittäin hyvälle ja aikataulussa onkin pysytty. Työmaakierroksen jälkeen oli aika puheiden […]
Toukokuun alusta heinäkuun puoleen väliin sijoittuvalla ajanjaksolla olen ehtinyt istua Helsingin ja Kuopion väliä risteilevässä bussissa lukuisia kertoja seuraten matkan maamerkkejä: Mikkelin vesitorni, Varkauden tehtaan piiput, Puijon torni. Vantaalaiselle sisustusarkkitehti-opiskelijalle harjoittelu kuopiolaisessa arkkitehtitoimistossa on tehnyt tutuksi Pa-La-tiimin ohella muun muassa Kuopion lukuisat mäet ja kaupungin keskustaa halkovat, idylliset rännikadut. Puijon metsissä samoillessa ovat ajatukset kulkeneet […]