keskiviikko, 2 maaliskuun, 2016, 07:00

Mielen alkemiaa -sarja huipentuu päätösosaansa

Taiteilija Jaana Partasen Mielen alkemiaa -trilogia alkaa saada taiteilijan käsissä päätöksensä. Vuonna 2011 päivänvalon näki sarjan ensimmäinen osa Harry Potter layer, jonka 3D-valokuvateokset veivät katsojan mielen ja tietoisuuden saloihin niihin perehtyneiden ihmisten muotokuvien kautta. Vuonna 2014 valmistunut keskimmäinen osa Matrix layer keskittyi unen ja unitutkimuksen maailmaan interaktiivisine mediateoksineen.

Sarjan päättävä osa Avatar layer syventyy luonnon ja ihmisen väliseen kommunikointiin. Sen painotus on etenkin luonnon, eläinten ja ihmisten samankaltaisissa ominaisuuksissa. Millaisen kuvallisen hahmon viimeinen osa saa? Koko sarjahan toteutetaan käyttäen hyväksi uusimpia 3D-tekniikoita, mutta millaisia avauksia aiheeseen Avatar layer tuo? Tuo tieto on vielä taiteilijalla itsellään, mutta takuulla se on jotain mieltä hivelevän kiinnostavaa!

Suvi Niinisalo

Mielen alkemiaa -sarjan toinen osa Matrix layer esillä Oulun taidemuseossa 2015 © Partanen & Lamusuo Oy

Mielen alkemiaa -sarjan toinen osa Matrix layer esillä Oulun taidemuseossa 2015 © Partanen & Lamusuo Oy

 

Avainsanat: , , ,

Kommentoi

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään voidaksesi kommentoida.