keskiviikko, 4 helmikuun, 2015, 11:26
Kuopion lentoaseman uutta ilmettä juhlittiin
Suurin osa terminaalin sisätiloista on nyt uudistettu raikkailla ja nykyaikaisilla sisustusratkaisuilla.
– Haluamme, että matkustajat viihtyvät ja voivat virittäytyä matkatunnelmaan jo lentoasemalla. Uskomme, että lentoaseman juuri valmistunut uusi ilme nostaa palvelukokemuksen ja viihtyisyyden vielä korkeammalle tasolle, Kuopion lentoaseman päällikkö Raija Niskanen Finaviasta kertoo.
Uudistuksen takana on Partanen & Lamusuo Oy. Heille oli tärkeää, että jo suunnitteluvaiheessa huomioitiin, että lentoaseman tilat on luotu ennen kaikkea mutkatonta liikkumista, mutta myös viihtymistä varten.
Lentoaseman ikkunoissa, penkeillä ja palvelutiskeillä toistuu hento kaislikkoteema. Matkalle lähtöä voi odotella laituripenkeillä tai kalliomaisilla sohvilla, ja kelottuneet pöllit käyvät joko pöydästä tai jakkarasta.
Tästä löydät Finavian lehdistötiedotteen ja lisää kuvia Kuopion lentoasemalta.
Avainsanat: Kuopion lentoasema, Partanen & Lamusuo Oy