tiistai, 17 helmikuun, 2015, 10:53
Kokkolan Isokylän monitoimitaloon paikallisesta historiasta kumpuavaa taidetta
Kokkolaan on vuoden 2014 alusta alettu rakentaa Isokylän monitoimitaloa. Arkkitehtitoimisto Perko Oy:n suunnittelema monitoimitalo koostuu kylämäisestä rykelmästä rakennuksia vanhan pohjalaisen keskuskyläidean mukaisesti. Jo aiemmin Kokkolan kaupunki oli päättänyt tukea taidetta uudisrakennushankkeissaan prosenttiperiaatteen mukaisesti. He perustivat taiteilijapankin, jonne ammattitaiteilijat saivat ilmoittaa kiinnostuksensa julkisia teoksia kohtaan. Tätä kautta Isokylän monitoimitalon julkisen taideteoksen suunnittelijoiksi tulivat valituiksi taiteilija Jaana Partanen ja arkkitehti Heikki Lamusuo useiden hyvien taiteilijoiden joukosta. He päättivät viedä pohjalaisen kylän ideaa vielä kauemmaksi pohjalaiseen historiaan ja valitsivat teoksensa aiheeksi salaperäisen Jatulintarhan. Lokakuussa 2014 Kokkolan kaupunki antoi hyväksyntänsä heidän idealleen. Valmis teos on nähtävillä rakennuksen valmistuttua kesällä 2015.
Seuraa lisää juttuja teoksen ideasta ja valmistusvaiheista blogissamme tulevien kuukausien aikana!
Suvi Niinisalo
Lue Kokkolan kaupungin tiedotteen voit lukea täältä.
Avainsanat: Jatulintarha, julkinen taideteos