torstai, 15 tammikuun, 2015, 09:54
TÄHTIVIERAS Laura Lampinen: Tieteen ja taiteen yhteissoittoa Oulun taidemuseossa 24.1.–15.3.2015
Oulun taidemuseossa avautuu tammikuussa Checkpoint Leonardo -näyttely, joka tutkii tieteen ja taiteen vuorovaikutusta. Moni-ilmeisissä ja moniaistisissa teoksissa tutkitaan mm. fysiikan, kemian ja biologian ilmiöitä, mekaniikkaa, äänimaailmaa ja ihmisen suhdetta ympäristöönsä. Mukana 16 taiteilijan yhteisnäyttelyssä on esimerkiksi orgaanisin materiaalein toteutettuja ja kemiallisesti reagoivia teoksia, jotka elävät ja muuttuvat näyttelyn aikana.
Taidemuseon pimeässä Tasku-näyttelytilassa yleisö pääsee sukeltamaan unten maailmaan Jaana Partasen teossarjassa Matrix layer. Visuaalisuudellaan ja osallistavalla tekniikallaan mukaansa tempaava teos hyödyntää peliteknologiaa ja yleisö liittyy tilassa liikkuessaan osaksi teoksen kuvamaailmaa.
Kaikille avoin Checkpoint Leonardo -tapahtumapäivä järjestetään lauantaina 24.1. klo 12–16.30, jolloin ohjelmassa on taiteilijapuheenvuoroja ja useita näyttelyn taiteilijoiden ohjaamia työpajoja. Näyttelyn ja tapahtumien järjestämisessä on mukana Maaseudun Sivistysliitto Paikan tuntu -projektillaan.
Oulun taidemuseon museolehtori Laura Lampinen
Tervetuloa näyttelyn avajaisiin Oulun taidemuseolle perjantaina 23. tammikuuta klo 17–19.
Lisätietoja: Laura Lampinen, museolehtori, Oulun taidemuseo, laura.lampinen@ouka.fi puh. 044 703 7475, www.ouka.fi/oulu/taidemuseo ja www.checkpointleonardo.fi
Avainsanat: Matrix layer, Mielen alkemiaa, Tähtivierailija